RSS

Otteluraportti : Melody - LeKi

0 Kommenttia | Kirjoitettu Tou 17 2012

Edellisessä ottelussaan rumin 0-4 lukemin tappion kärsinyt Fc Melody lähti hakemaan pisteitä

ja vieraaksi saapui divisioonien välistä hissiliikettä suorittava Lempäälän Kisa.

Paljon heikommin ei ottelu voi alkaa kuin tällä kertaa kotijoukkueen kannalta ajatellen. Korkealla ollut linja petti jo muutaman minuutin kohdalla ja LeKin nopea hyökkäys päättyi maaliin.

Vain muutama minuutti tästä astui ottelun erotuomari kohtuuttomasti esiin ja käänsi linjatuomarin liputtaman paitsion hyökkäävän joukkueen eduksi, jolloin peliä jatkanut Leki-hyökkääjä pääsi laittamaan pallon täysin tyhjään maaliin. Vastaavaa ei kukaan kentällä olleista Melody-pelaajista ole pitkillä urillaan kohdannut.

Ja kun peli on sekaisin tuli lunta tupaan vielä kerran. Sama kaava toistui ja Melodyn korkealla roikkunut linja puhkaistiin pitkällä pallolla ja alle kymmenen pelatun minuutin jälkeen olivat  rumat lukemat 0-3 tosiasia.

Lekin suurin rynnistys päättyi tähän ja Fc Melody pääsi mukaan peliin ilmeisesti alkujännityksen karistua. Paras paikka osui Lassi Viskarille, joka kiskaisi pallon ylärimaan.

Avausjaksolla nähtiin vielä yksi maali, kun vierasjoukkue iski kuten monesti aiemminkin nopealla hyökkäyksellä taukolukemiksi 0-4.

Toiselle puoliajalle hallinta kääntyi ehkä hiukan yllättäen Melodylle, joka saikin aikaiseksi avausmaalinsa Kai Käpylän ohjatessa Marko Virtasen vapaapotkun maaliin. Leki teki tämän jälkeen kaksi maalia, joista toisen elävä legenda Seppo Markkanen liputti paitsioksi.

Ottelun lopulla Melodyn Tapio Castren teki komealla laukauksella loppulukemiksi 2-5.

Kotijoukkueen kannalta pelissä hyvää oli loppuun asti pelaaminen ja se antaa uskoa kohti seuraavaa ottelua, joka on PJK/2 vastaan Pirkkalan keskuskentällä 26.5 kello 16.

Otteluraportti : HST-Fc Melody

0 Kommenttia | Kirjoitettu Tou 14 2012

Kauden kolmas ottelu, joka oltiin siirretty Pyynikin pallokentälle.

Raportoijan poissaolon vuoksi miniraportti puhelinkeskusteluiden pohjalta :

Ensimmäinen puoliaika tasaista. Ainoa maali HST:n toimesta ja tauolle luvuista 1-0.

Toisella puoliajalla molemmilla paikkoja, tosin paikat käytti vain toinen. HST parempi niin numerollisesti kuin tapahtumien valossa.

Tylyt loppulukemat 4-0.

Otteluraportti : LaPro-Fc Melody

0 Kommenttia | Kirjoitettu Tou 03 2012

Kauden toiseen otteluun Fc Melodya vastaan saapui vuosikymmenen mittaan tutuksi tullut vastus toinen sarjanousija LaPro.

Ikurin kentän “kirous” piti ja Melodylta tippui pelaajia kuumeen vuoksi pois kokoonpanosta vielä ottelupäivänä, mutta paikalle saatiin jok atapauksessa riittävä määrä pelaajia.

Ottelun avauspuoliajalla LaPro pääsi pelaamaan puuskittaisessa myötätuulessa, mutta joukkueen jatkuva pitkien pystysyöttöjen ralli ei tuottanut maalipaikkoja. Melodyn peli oli aavistuksen pallollisempaa, mutta todellisilla maalipaikoilla ei avausjaksolla juhlittu ja puoliajalla marssittiinkin maalittomissa 0-0 lukemissa.

Toiselle puoliajalla Melody sai taakseen myötätuulen ja LaPro siirtyi taktiikkaan, jossa omaa maalia suojasi koko ajan vähintään seitsemän pelaajaa ja pallot pelattiin avausjakson kaltaisesti suoraan kohti kärkipelaajia pitkillä palloilla. Ottelun avausmaalin teki Fc Melody, kun Kai Käpylä sai takaisin oman rajaheittonsa Vesa Suonsyrjältä ja pelasi noin kahteenkymmeneen metriin, josta Tapio Castren pamautti pallon maalin vasempaan alakulmaan.

Peli aaltoili ilman todellisia maalipaikkoja, kunnes vaarattoman oloisessa tilanteessa vajaan seitsemänkymmenen minuutin pelin jälkeen LaPron pitkä pallo tuli noin viiteentoista metriin ja kun Melodyn maalivahti hiukan empi ehti LaPron kärkipelaaja tuikata pallon maaliin.

Vaikka Melody pitikin palloa koko ottelun ajan jonkin verran enemmän ei joukkue löytänyt keinoja ohittaa tiiviinä ryhmänä maaliaan puolustanutta kotijoukkuetta. Kaukolaukauksetkin paukkuivat järjestelmällisesti päätyverkkoihin. Siistissä ottelussa jaettiin vain yksi keltainen kortti, joka tuli LaProlle.

Näin melko valjun ottelun jälkeen päädyttiin loppulukemiin 1-1.

Otteluraportti: Fc Melody-ViiPV

0 Kommenttia | Kirjoitettu Huh 25 2012

Vaikeuksien kautta voittoon !

Fc Melody sai keväisessä kaupissa avauskierroksella vastaansa viime kaudella vitosessa keskikastiin sijoittuneen Viialan Peli-Veikot.

Ottelun alkupuolella Fc Melody hallitsi pelivälinettä, joka kiersi mukavasti mieheltä toiselle. Tämä myös palkittiin kun rajaheiton jälkitilanteesta Mako Virtanen pamautti pallon ylärimaan, josta Teijo Heinonen siirsi akrobaattisella venytyksellä pallon maaliin ja siirsi taululle lukemiksi 1-0.

Ottelu tasoittui avausmaalin jälkeen ja ViiPV alkoi luomaan paikkoja hyvillä pystysyötöillään. Kaksi kertaa Fc Melodyn uusi toppari Joonas Nieminen pelasti pallon maaliviivalta.

Fc Melody oli kuitenkin avausjakosn parempi joukkue kentällä ja onnistuikin siirtymään jo 2-0 johtoon rangaistuspilkulta, josta pallon vasemman tolpan juureen asetti Kai Käpylä. Itse rangaistuspotkussa Niko Vänttinen oli alueella suhteellisen pienessä kulmassa, mutta ViiPV puolustajan tyhmä selästä ajaminen ei jättänyt tuomarille vaihtoehtoja ja pallo asetettiinkin keskelle.

Ensimmäinen puoliaika siis 2-0.

Toiselle puoliajalle ViiPV lisäsi kierroksia ja sai ottelun ajoittain selvästikin hallintaansa. Maalipaikkoja tuli todella paljon osin Fc Melodyn toppareiden porrastuksen puutteen vuoksi. Kovat ja laadukkaat pystysyötöt toivat puolittaisia läpiajoja ja Fc Melodyn maalilla Visa Pispa oli täystyöllistetty selviytyen erinomaisesti haastavasta iltapuhteestaan.

ViiPV hiipi ottelussa tasoihin kun ensin vapaapotkun toisesta reboundista tuli kavennus 2-1 ja noin 80 minuutin kohdalla kovasti maalia hakenut ViiPV onnistui toistamiseen. Tällä kertaa laitahyökkääjän taidokas haltuunotto ja harhautus josta nopea laukaus alanurkkaan ja peli tasoihin 2-2.

Viialalaisten hakiessa voittomaalia pääsi Melody iskemään muutaman kerran terävästi vastaan ja noin 85 minuutin kohdalla tällaisen seurauksena tuli kulmapotku, jota Mako meni antamaan.

Tänään tähdet olivat kotijoukkueen puolella ja Tero Lepolan puolittainen syöksypusku meni puolustajan kautta maaliin.

Loppuun asti taistelu jatkui kovana ja rehtinä. Tuomarin viheltäessä täydet 90 minuuttia täyteen oli riemu mustapaitojen joukossa suurta.

Fc Melody jatkaa ensi keskiviikkona ikurissa LaProa vastaan kello 18.15 !

Vire-turnaus

0 Kommenttia | Kirjoitettu Huh 18 2012

Viime lauantaina Fc Melody osallistui ikurissa järjestettyyn Vire-turnaukseen.

Ensimmäisessä ottelussa paikalle raavittu kahdentoista pelaajan iskuryhmä osoitti hyvää kevätkuntoa ja pieksi Ponu BK:n selvin luvuin 3-0. Maaleista vastasivat Tero Lepola,Niko Vänttinen ja Lassi Viskari.

Toiseen otteluun sairastelut ja työkiireet nipistivät vielä muutaman pelaajan, mutta parin lainapelaajan avulla peli TKT/2 vastaan oli hyvin tasaväkinen. Vastustajan parempi viimeistely tuotti 1-3 loppulukemat. Melodyn maalista vastasi harjoitusotteluiden maaliruisku Marko Virtanen.

Valitettavasti sijoitusotteluun ei enään saatu kasaan pelaajia. Fc Melody pahoittelee tapahtunutta ja haluaa kiittää Virettä hyvistä järjestelyistä.

Joukkueen rakennus hyvällä mallilla

0 Kommenttia | Kirjoitettu Huh 10 2012
Fc Melody on kaikessa hiljaisuudessa vahvistunut kovastikin talven aikana. Marko Kalliola,Marko”Mako” Virtanen,Karri Palonen,Teijo Heinonen,Visa,Lassi Viskari,Jari Heinäjärvi ja paluun tekevä Niko Hämäläinen pukevat mustan paidan päälleen tulevalla kaudella. Lisäksi ainakin yksi kova nimi on hyvin lähellä siirtoa mustaan paitaan ja vanha kaarti on valmiina taistelemaan peliajastaan.
Valmentaja Pellegrinolla onkin hyvät työvälineet kauteen lähtiessä kiitos Boca Tampereen tinkimättömän työn.

Joukkueen harjoituspelit ovat sujuneet vaihtelevasti, mutta tuloksellisesti hyvin. Soho taipui peräti 12-2, mutta Fc Futarit venyi 1-1 tasatulokseen.

Ensi viikon lopulla lauantaina 14.4 Fc Melody esiintyy Vire-turnauksessa ikurin virelässä.

Harjoituspeli : Ikurin Vire - Fc Melody

0 Kommenttia | Kirjoitettu Maa 12 2012

Valkeakoskella saharan keinonurmella pelattiin kauden toinen harjoitusottelu. Melodyn osalta miehistöt vaihtuvat pelien välillä vielä runsaasti ja yhteispeli ei voi vielä olla parhaimmillaan, mutta olosuhteisiin nähden pelataan jo ihan hyvin.

Itse pelistä lyhyesti virsi kaunis. 1-2.

Maalit Tero Lepola ja Miika Kotti, molempiin syöttö Marko Virtaselta.

Kausi 2012 avattu !

0 Kommenttia | Kirjoitettu Hel 20 2012

Melody ja Soho kohtasivat harjoitusottelun merkeissä.

Ottelu päättyi Melodyn selkeään 6-3 voittoon. Ikinuori Jakke Mattila tuhlasi kauden maalinsa kerralla ja teki hattutempun.

ACE/2-FC Melody 2-7

0 Kommenttia | Kirjoitettu Mar 26 2011

Edellisen pelin tappio oli unohdettu kun lauma mustapaitasia miehiä marssi Hervannan Tamppi-areenalle perjantai illan ratoksi.

Vastaan asettui rakas ja nykyään ainoa paikallisvastustaja A.C. Estudiantes/2 eli tuttavammin Acen kakkonen.

Melde sekoitti alkukauden ketjuja osittain pakosta kun kaikkia jätkiä ei paikalle saatu mutta onneksi Melden laajasta rosterista saatiin raavittua jälleen loistava porukka kasaan joten valmentaja Pellegrinillä eivät niin sanotusti eväät loppuneet.

Edes Sir Hönön äkillinen pois jäänti terveydellisiin syihin vedoten ei poistanut hyvää huumoria Melden pojilta jotka olivat päättäneet ettei tälle kaudelle mahdu enään tappio putkia.

Melde sai peliin loisto alun kun Kulokorven Jamppa painoi pelin avausmaalin Mika Paanasen esityöstä ajassa 1.02 ja ei menty kuin 1.18 eteenpäin niin Lahden “Maitojuna” Kimmo siirsi Melden jo 0-2 johtoon Paanasen syötöstä. Sen jälkeen peli tasaantui ja Acekin sai muutaman paikan kuitenkaan niitä käyttämättä. Ajassa 9.34 Ace sai Melden keskialueen pallon menetyksestä 2-1 hyökkäyksen ja loistavan syötön jälkeen Acen kaverilla oli helppo työ lyödä lukemiksi 1-2. Tämän maalin jälkeen peli rauhoittui ja mentiin pitkä tovi missä molemmilla oli puolittaisia paikkoja ja paljon rikkeitä joiden johdosta  Melde pääsi ekana kokeilemaan 10m rankkaria Acen virhetilin täytyttyä ajassa 17.35. Laukomaan asettui Kulokorven Jamporeettum joka sijoitti pallon tarkasti ja varmasti vasemman tolpan kautta ohi kesällä samassa seurassa pelanneen Roope Hakulisen ja peli 1-3 Meldelle. Mutta eipä aikaakaan kun Acen pelaaja sattui kaatumaan oikeaan aikaan ja muuten mainiosti viheltänyt kaksikko päätti tasata tilit 10metrisissä. Acen kaveri kavensi hyvällä vedolla 2-3 ja näissä numeroissa mentiin tauolle(röökille).

Toinen puoliaika alkoi paljon rauhallisemmin kuin ensimmäinen. Peli aaltoili päästä päähän ja molemmilta puuttui laatua viimeisistä syötöistä. Saatiin odotella melkein puoleen väliin erää kun Matti Jokinen heräsi ja laukoi hieman helpottavan 2-4 maalin jälleen Paanasen syötöstä. Tämän maalin jälkeen Acen paketti hieman hajosi ja sen käytti hyväkseen Melden kippari Kai Käpylä purjehtien Acen neliön keskeltä ja suoraan sanoen vippasi kuulan ohi Hakulisen. Ace koitii vielä 5-4 vastaan saaden ainoastaan yhden laadukkaan vedon jonka alta Melde vahti ei kerinnyt ja torjui sen kulmaksi.  Melden painaessa Jokisen Matin toimesta pari pönttöö tyhjiin saatiin musta paidoille 2-7 voitto ja tärkeä 3 pistettä.Melden alakerrassa ensimmäistä peliä pelannut Marko Kalliola osoitti olevansa pelimies loistavalla puolustus pelaamisella joten Melden rosteri se vaan lajenee ja laatu pysyy samana eli timanttisena…

Kokoopano:MV:Mako/Varalla Lari Kenttäpelaajat: Matti.J 3+0 -Jamppa 2+0- Paananen 0+3- Kaitsu 1+0- MaitoJuna 1+1- Matti.H-Karri-Jakke-Marko.K

Jallut:***Paananen**JokisMasa*Mako

Vallut:***Mako**Marko*Karri

Nyt pari viikkoo tiukkaa reeniä ja Raholaan kaataan Kangasalan Voitto.

Futsal kausi yskähdellen käyntiin!

0 Kommenttia | Kirjoitettu Mar 21 2011

Futsal kausi Tampere/Satakunnan 2.divarissa on FC Melodyn osalta lähtenyt käyntiin ajateltua huonommin. Takana on 4 peliä, joista pisteitä on tullut vaatimattomat 3 pistettä.

Ensimmäinen peli Porissa MuSa/2:sta vastaan oli hyvää taistelua jossa seuran Diktaattorikin taisteli poikkeuksellisesti kentän puolella. MuSa oli 7-3 numeroin parempi mutta päitä oli turha painaa rintaa vasten koska taistelu ilme paikalla olleilla oli vähintäänkin kunnossa.Pakko mainita pelistä Hämeenkyrön Jari joka tuli paikalle yllätten Reinot jalassa ja painoi Melden kaikki pöntöt ja Aren mukanaan tuoma Matti Haataja osottautui hyväksi pelimieheksi syöttäen kaksi Huumosen maaleista

Kokoonpano:: MV:Jussi-kenttäpelaajat:Are-Matti.H 0+2-Jari-3+0-Hönö-Lasse-Mako 0+1 ja kelt.-Karri

Jallut ***Huumo **Matti.H *Jussi

Vallut:***Jussi **Matti.H *Sir Hönö

Toinen peli päästiin pelaileen kotoisaan Raholaan missä viime kaudella ei tullut turpaan kuin Ryhdiltä(tai no Karri sai myös Niemisen Terolta). Vastaan asettui Pormestarinluodon Salama eli PoSa. Peli oli melkoista päästä päähän menoa ja molemmat porukat iskivät melkein kaikki maalinsa nopeista vasta hyökkäyksistä. Puoliajalla oltiin vielä 3-2 johdossa mutta sitten tapahtui jotain. PoSa teki 1.50 minuuttiin kaksi maalia ja minuutti niistä vielä yhden. Eli yhtäkkiä PoSa johti 3-5 ja silloin kuului ilmiselvä naksahdus Melden selkärangasta eikä edes maalivahdin vaihto herätellyt Melden jätkiä. Jokisen Matti survoi vielä kavennuksen Melden pelatessa ilman molaria kolmisen minuuttia ennen loppua mutta kunnollista takaa-ajoa Melde ei saanut käyntiin. Lopputulos 4-6 ja toinen tappio putkeen…

Kokoonpano:MV:Mako(vaihto ajassa 30.28)-Jussi-Kenttäpelaajat:Matti.J 2+1 -Huumo 1+2 -Karri 1+0 -Are 0+1 -Arvi-Kaitsu-Teme-Pena-Jakke-Paanane.

Jallut:***Arvi**Kaitsu*Matti.J

Vallut:***Are**Jakke*Karri

Kolmas peli Huittisissa VamPua vastaan meni jo inasen paremmin ainakin tuloksen valossa. Kokoonpanoon tuli jälleen lisää nimiä kun kovilla odotuksilla Pirkkalaan lähtenyt Kimmo”MaitoJuna” Lahti puki viime kaudelta tutun Melden paidan numero 1 päälleen ja kirmasi pitkästä aikaa muuallakin kuin reeneissä. Peli oli melkoista sumppua pienen kentän takia joten molemmat joukkueet avasivat lähes kokoajan pitkällä joka oli lähes ainoa keino Huittisten muuten hienossa hallissa. Melde karkasi jo 0-2 johtoon mutta sen jälkeen VamPukin alkoi osumaan tolppien väliin ja käväisi jo 3-2 johdossa. Tauolle mentiin 3-3 tasalukemissa mikä oli Meldelle lievä pettymys koska Jokinen,Kaitsu,MaitoJuna &kumppanit paukuttivat vuorotellen joko VamPun veskaria päin(otti se myös pari hyvää mutta ei kerrota sitä) tai maalipuihin.  Toinen puoliaika alkoi rauhallisesti eikä kumpikaan osunut ennen kuin oli 29 minuuttia kellossa. Loistavasti jälleen kerran pohjalla pelannut Arvi(TPV auringonnousu) Salminen näytti ettei sen vedon tarvi olla perkeleen kova vaan tarkka. Kaikki odottivat syöttöä mutta Arvi yllätti jopa kaiken nähneen Sir Hönön ja sijoitti pallon aivan takanurkkaan kierteisellä vedolla. Sitten tuli karmea maalin jälkeinen vaihto kun VamPu iski 5 sekunttia Melden maalin jälkeen tilanteeksi 4-4. VamPu johti tämän jälkeen vielä kaksi kertaa mutta Melde ei halunnut ottaa kolmatta tappiota putkeen ja jännien viimeisten minuuttien roiskimisesta huolimatta peli päättyi 6-7 Melden voittoon.

Kokoonpano:MV:Mako0+1-Lari Kenttäpelaajat:MaitoJuna 3+1 -HuumosJari 1+0 -Matti.J 0+3 - Karri 0+1 - Jamppa 1+1 - Kaitsu 1+0 -Arvi 1+0 -Pena-Jakke-Are

Jallu:***MaitoJuna Lahti **Jamppa *Matti.J

Vallut:***Kaitsu **Matti.J *Karri *Lari *Pena

Jatkossa tarkempia raportteja kun pääsee tuoreeltaan kirjoitteleen.

20.11.2011 FC Melody - PTU pelailtiin Raholassa. Tulos 5-6 ja raporttia tulossa.